Olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni pienessä pohjoiskarjalaisessa kylässä, ja muistan todella hyvin ensimmäiset kohtaamiseni ulkomaalaisten kanssa. Muistan ne niin hyvin varmaankin siksi, että sain elää monta lapsuuteni vuotta ilman yhtäkään kontaktia ulkomaalaiseen ihmiseen. Ensimmäinen tapaamani ulkomaalainen oli varmaankin lääkäri, joka oli iloisempi ja puheliaampi kuin lääkärit yleensä ja siksi lapsen näkökulmasta häntä hieman oudoksuinkin, ja tuosta lääkäristä puhuimme äidin kanssa jälkeenpäin monille tutuillemme - emme negativisella sävyllä, vaan pikemminkin hämmästellen hänen ulospäinsuuntautuneisuuttaan. Muistan myös ajan, kun veljeni aloitti ammattikorkeakouluopinnot Joensuussa 90-luvun lopulla ja kertoi skineistä. Lapsen maailmassa jopa Joensuu, jonne oli vain alle 100 kilometriä matkaa kotipaikkakunnaltani, tuntui aivan erilaiselta maailmalta, jossa on paljon erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä sekä niihin liittyviä lieveilmiöitä.
Monenlaisiin stereotypiohin eri kansallisuuksista olen törmännyt pitkin elämääni tuon tuosta - joskus niitä tulee viljeltyä itsekin. Vastikään törmäsin - alunperin ruotsin tunnilla käsitellyn artikkelin kautta - mielenkiintoiseen luokitteluun, joka mielestäni selittää hyvin joitakin eri kansallisuuksiin liittyviä stereotypioita ja kulttuurisia yhteentörmäyksiä. Kun mietin eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten suhtautumista ajankäyttöön, miellän suomalaiset hyvin täsmällisiksi; arki pyörii tasatunnein vaihtuvien oppituntien, tietyllä kellonlyömällä kiinnimenevien kauppojen ja minuuttiaikataululla kulkevien bussien ympärillä. Toisaalta muistan, kuinka eräs ystäväni puhui ärsyyntyneeseen sävyyn eräästä jalkapallovuorosta. Ystäväni mukaan vuoron suomalaiset pelaajat tulevat suurin piirtein ajoissa, tai ainakin juoksujalkaa kentälle, jos ovat myöhässä. Hänen mukaansa ongelma on vuorolla käyvien latinalaisen Amerikan alueelta tulleiden pelaajien tyyli valua myöhässä kentän reunalle ja jutustella muille pitkät ajat kenkiä sitoessa, jolloin kallista peliaikaa valuu hukkaan. Ymmärrän ystäväni harmituksen siitä, jos peli lähtee käyntiin puoli tuntia myöhässä: Vuoro kestää 1,5 tuntia, jonka jälkeen seuraava porukka tahtoo päästä nopeasti aloittamaan oman vuoronsa. Ajatteleeko ystäväni, että muualta tulevat ovat jotenkin välinpitämättömiä? Vai voisiko hän ymmärtää, että latinalaisessa Amerikassa jalkapallovuoro voi tarkoittaa aivan jotakin muuta, kuin tiettyä etukäteen määriteltyä ja rajattua aikaa, jolloin pelataan?
Edellämainitulle yhteentörmäykselle voi löytyä selitys jaottelusta, jolla kuvataan ajankäyttöä eri kulttuureissa: Yksiulotteinen eli lineaarinen kulttuuri tarkoittaa etenkin länsimaille tyypillistä tapaa mitata, säästää ja tuhlata aikaa. Myöhästyminen koetaan loukkaavana ja välinpitämättömänä. Yksiuloitteiselle kulttuurille tyypillistä on hoitaa yksi asia kerrallaan, tehokkaasti (MOTY 2016). Kuulostaa varmaankin tutulta?
Jalkapallovuoron yhteydessä mainitut latinalaisamerikkalaiset kuuluvat Afrikan ja joidenkin eteläeurooppalaisten maiden ohella moniulotteisiin eli multiaktiivisiin kulttuureihin. Moniulotteisessa kulttuurissa tärkeää ovat ihmiset, yhteisö, tapahtumat ja todellisuus - ei aika. Suorituskeskeisyyden sijaan moniulotteisessa kulttuurissa arvostetaan tilanteita, joissa on "monta rautaa tulessa" eli pyritään tekemään montaa asiaa yhtä aikaa ja toisaalta yhden asian saattaminen loppuun voi kestää kokonaisen päivän (MOTY 2016). Jalkapallovuoron yhteentörmäys on nyt siis teoreettisesti perusteltu!
Suomalaisille tyypillisiä piirteitä löytyy myös kuuntelevista eli reaktiivisista kulttuureista. Suomen lisäksi Turkki, Japani ja Kiina mielletään tähän ryhmään, jonka tyypillisiä piirteitä ovat sisäänpäinkääntyneisyys, kuuntelemisen taito, harkitsevuus sekä vaikeus kieltäytyä. On myös tavallista, että vuorovaikutuksessa kuuntelevan kulttuurin edustaja ei pyri tuomaan itseään ja omia näkemyksiään liikaa esille, saati saattamaan toista osapuolta tuntemaan itseään huonommaksi (MOTY 2016).
Oman kansainvälisyyteni tähänastinen "huipentuma" tapahtui vuonna 2008 kun lähdin lukion 2. vuoden kesälomalla Ranskaan kielileirille. Se oli todellista "shokkihoitoa", koska en ollut koskaan ennen ollut ulkomailla. Leirillä ranskanopiskelijoita oli eri puolilta maailmaa: kaukaisimmat olivat Guatemalasta ja Venäjän Novosibirskistä. Leirillä opin päivässä, miten erilaisia ihmiset voivat olla ihan jo tavoiltaan: kun meille pään pudistaminen tarkoittaa kieltäytymistä, toisille se tarkoittaakin myöntymistä. Myös juomatavoissa ja etenkin siinä, miten kohtuudella sitä Ranskassa nautittiin esimerkiksi lasillinen lounaalla ja muilla aterioilla, hämmästytti minua ja herätti jopa kunnioitusta. Sanoisin todellikseksi interkultuurisuudeksi, kulttuurien väliseksi vuoropuheluksi, sitä, miten jaoimme toisillemme tietoa omista kulttuureistamme ja tavoistamme. Se lienee luonteva tapa keksiä puheenaiheita, kun paikalla on ihmisiä monista eri kulttuureista.
Ranskassa koin muutaman ruokakulttuurien yhteentörmäyksen, vaikka suurimmaksi osaksi tutustuminen ranskalaiseen ruokaan sujui hyvin. Yhteentörmäyksistä yksi oli se, kun herkullisen näköinen pihvi osoittautuikin sitkeäksi ja veriseksi, enkä vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten tuollaisesta pihvistä voi nauttia, vaikka puolikypsät pihvit ovat jo Suomessakin ihan yleinen juttu.Toisaalta ehkä stereotyyppisin ranskalainen ruokalaji etanat olivat todellinen elämys, sillä ne oli todella hyvin paistettu etanapannussa yrttivoissa. Viimeisenä päivänä Ranskassa halusin tehdä minut viimeiseksi viikoksi majoittaneelle perheelle jotain suomalaista. Valitsin karjalanpiirakat, vaikka aineksia saikin etsiä vaivan kanssa: ruisjauhoja löytyi jostakin pienestä erikoisliikkeestä ja riisinkin kanssa oli ongelmia, koska koko riisipuuro oli ranskalaisille tuntematon käsite. Onneksi löytyi riz rond eli pyöreää riisiä, jota Ranskassa käytetään erilaisiin jälkiruokiin. Ranskalaisperheellä oli todella hieno keittiö, mutta uunia ei tietenkään saanut lämmitettyä 300 asteeseen. 250 sai riittää. Piirakoiden tekoon kului todella paljon aikaa ja lopputulos oli tyrmistyttävä: ranskalaiset eivät yksinkertaisesti käsittäneet, miten ja missä kohdassa ateriaa piirakoita tulisi syödä. Heille oli täysin vierasta laittaa leivän tai tässä tapauksessa karjalanpiirakan päälle voita ja syödä sitä pääruoan rinnalla. Lisäksi minusta tuntui, etteivät he muutenkaan pitäneet karjalanpiirakan mausta, mutta olen iloinen, että tein niitä. Tuo on jäänyt mieleen hauskana muistona, koska silloi todella tajusin, että ihmiset ovat erilaisia. Jos on tottunut tietynlaiseen tapaan toimia, syödä, puhua, ei sitä ole helppo muuttaa!
Monikulttuurisuudesta tulee edelleenkin itselleni ensimmäisenä mieleen kuva, jossa on valko- ja tummaihoisia ihmisiä yhdessä. Olen kuitenkin omassa elämässänikin kokenut, että myös suomalaisten välillä on todella erilaisia kulttuureja, lähtien jo tavasta puhua. Vuosi Ranskan matkani jälkeen, kesänä, jolloin olin valmistunut ylioppilaaksi, menin kesätöihin Helsinkiin. Välillä tunsin itseni suorastaan muukalaiseksi, koska ihmiset tuijottivat minua kun puhuin puhelimessa omaa murrettani ja harhailin minun näkökulmastani isossa kaupungissa. Toisaalta luulen tehneeni myös vaikutuksen oman kulttuurini avulla: Olin puhelinmyyjänä, mutta erään toimistotyöntekijän kesäloman ajaksi minut haluttiin korottaa lomalaisen sijaikseksi toimistoon. Se tuntui hienolta, koska tuntipalkkakin nousi hieman. Edelleenkin minusta tuntuu, että onnistuin erottautumaan joukosta jollain pohjoiskarjaisella karismallani - ehkä rauhallisuudella, iloisuudella tai suoruudella. Silloin pohjoiskarjalaisuus ensimmäistä kertaa merkitsi minulle jotain ja tunsin todella olevani juuri pohjoiskarjalainen.
Lähteet:
Monikulttuurinen työyhteisö MOTY 2016. Ajan määrittely eri kulttuureissa. http://estudio.edupoli.fi/moty/index.asp?id=720&kat=Kulttuurienv%C3%A4linen+viestint%C3%A4&sid=&sub=&title=3266. 15.4.2016.
Edellämainitulle yhteentörmäykselle voi löytyä selitys jaottelusta, jolla kuvataan ajankäyttöä eri kulttuureissa: Yksiulotteinen eli lineaarinen kulttuuri tarkoittaa etenkin länsimaille tyypillistä tapaa mitata, säästää ja tuhlata aikaa. Myöhästyminen koetaan loukkaavana ja välinpitämättömänä. Yksiuloitteiselle kulttuurille tyypillistä on hoitaa yksi asia kerrallaan, tehokkaasti (MOTY 2016). Kuulostaa varmaankin tutulta?
Jalkapallovuoron yhteydessä mainitut latinalaisamerikkalaiset kuuluvat Afrikan ja joidenkin eteläeurooppalaisten maiden ohella moniulotteisiin eli multiaktiivisiin kulttuureihin. Moniulotteisessa kulttuurissa tärkeää ovat ihmiset, yhteisö, tapahtumat ja todellisuus - ei aika. Suorituskeskeisyyden sijaan moniulotteisessa kulttuurissa arvostetaan tilanteita, joissa on "monta rautaa tulessa" eli pyritään tekemään montaa asiaa yhtä aikaa ja toisaalta yhden asian saattaminen loppuun voi kestää kokonaisen päivän (MOTY 2016). Jalkapallovuoron yhteentörmäys on nyt siis teoreettisesti perusteltu!
Suomalaisille tyypillisiä piirteitä löytyy myös kuuntelevista eli reaktiivisista kulttuureista. Suomen lisäksi Turkki, Japani ja Kiina mielletään tähän ryhmään, jonka tyypillisiä piirteitä ovat sisäänpäinkääntyneisyys, kuuntelemisen taito, harkitsevuus sekä vaikeus kieltäytyä. On myös tavallista, että vuorovaikutuksessa kuuntelevan kulttuurin edustaja ei pyri tuomaan itseään ja omia näkemyksiään liikaa esille, saati saattamaan toista osapuolta tuntemaan itseään huonommaksi (MOTY 2016).
Oman kansainvälisyyteni tähänastinen "huipentuma" tapahtui vuonna 2008 kun lähdin lukion 2. vuoden kesälomalla Ranskaan kielileirille. Se oli todellista "shokkihoitoa", koska en ollut koskaan ennen ollut ulkomailla. Leirillä ranskanopiskelijoita oli eri puolilta maailmaa: kaukaisimmat olivat Guatemalasta ja Venäjän Novosibirskistä. Leirillä opin päivässä, miten erilaisia ihmiset voivat olla ihan jo tavoiltaan: kun meille pään pudistaminen tarkoittaa kieltäytymistä, toisille se tarkoittaakin myöntymistä. Myös juomatavoissa ja etenkin siinä, miten kohtuudella sitä Ranskassa nautittiin esimerkiksi lasillinen lounaalla ja muilla aterioilla, hämmästytti minua ja herätti jopa kunnioitusta. Sanoisin todellikseksi interkultuurisuudeksi, kulttuurien väliseksi vuoropuheluksi, sitä, miten jaoimme toisillemme tietoa omista kulttuureistamme ja tavoistamme. Se lienee luonteva tapa keksiä puheenaiheita, kun paikalla on ihmisiä monista eri kulttuureista.
Ranskassa koin muutaman ruokakulttuurien yhteentörmäyksen, vaikka suurimmaksi osaksi tutustuminen ranskalaiseen ruokaan sujui hyvin. Yhteentörmäyksistä yksi oli se, kun herkullisen näköinen pihvi osoittautuikin sitkeäksi ja veriseksi, enkä vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten tuollaisesta pihvistä voi nauttia, vaikka puolikypsät pihvit ovat jo Suomessakin ihan yleinen juttu.Toisaalta ehkä stereotyyppisin ranskalainen ruokalaji etanat olivat todellinen elämys, sillä ne oli todella hyvin paistettu etanapannussa yrttivoissa. Viimeisenä päivänä Ranskassa halusin tehdä minut viimeiseksi viikoksi majoittaneelle perheelle jotain suomalaista. Valitsin karjalanpiirakat, vaikka aineksia saikin etsiä vaivan kanssa: ruisjauhoja löytyi jostakin pienestä erikoisliikkeestä ja riisinkin kanssa oli ongelmia, koska koko riisipuuro oli ranskalaisille tuntematon käsite. Onneksi löytyi riz rond eli pyöreää riisiä, jota Ranskassa käytetään erilaisiin jälkiruokiin. Ranskalaisperheellä oli todella hieno keittiö, mutta uunia ei tietenkään saanut lämmitettyä 300 asteeseen. 250 sai riittää. Piirakoiden tekoon kului todella paljon aikaa ja lopputulos oli tyrmistyttävä: ranskalaiset eivät yksinkertaisesti käsittäneet, miten ja missä kohdassa ateriaa piirakoita tulisi syödä. Heille oli täysin vierasta laittaa leivän tai tässä tapauksessa karjalanpiirakan päälle voita ja syödä sitä pääruoan rinnalla. Lisäksi minusta tuntui, etteivät he muutenkaan pitäneet karjalanpiirakan mausta, mutta olen iloinen, että tein niitä. Tuo on jäänyt mieleen hauskana muistona, koska silloi todella tajusin, että ihmiset ovat erilaisia. Jos on tottunut tietynlaiseen tapaan toimia, syödä, puhua, ei sitä ole helppo muuttaa!
 |
| Minä (toinen vasemmalta) ja ystäviäni Ranskassa Vichyn kaupungissa. |
Monikulttuurisuudesta tulee edelleenkin itselleni ensimmäisenä mieleen kuva, jossa on valko- ja tummaihoisia ihmisiä yhdessä. Olen kuitenkin omassa elämässänikin kokenut, että myös suomalaisten välillä on todella erilaisia kulttuureja, lähtien jo tavasta puhua. Vuosi Ranskan matkani jälkeen, kesänä, jolloin olin valmistunut ylioppilaaksi, menin kesätöihin Helsinkiin. Välillä tunsin itseni suorastaan muukalaiseksi, koska ihmiset tuijottivat minua kun puhuin puhelimessa omaa murrettani ja harhailin minun näkökulmastani isossa kaupungissa. Toisaalta luulen tehneeni myös vaikutuksen oman kulttuurini avulla: Olin puhelinmyyjänä, mutta erään toimistotyöntekijän kesäloman ajaksi minut haluttiin korottaa lomalaisen sijaikseksi toimistoon. Se tuntui hienolta, koska tuntipalkkakin nousi hieman. Edelleenkin minusta tuntuu, että onnistuin erottautumaan joukosta jollain pohjoiskarjaisella karismallani - ehkä rauhallisuudella, iloisuudella tai suoruudella. Silloin pohjoiskarjalaisuus ensimmäistä kertaa merkitsi minulle jotain ja tunsin todella olevani juuri pohjoiskarjalainen.
Lähteet:
Monikulttuurinen työyhteisö MOTY 2016. Ajan määrittely eri kulttuureissa. http://estudio.edupoli.fi/moty/index.asp?id=720&kat=Kulttuurienv%C3%A4linen+viestint%C3%A4&sid=&sub=&title=3266. 15.4.2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti