Kurkistus somalialaiseen kulttuuriin

Muutama vuosi sitten olin lasteni kanssa Mukulakadulla. Siellä oli sillä hetkellä töissä kaksi somalitaustaista naista, joiden kanssa olin jo aiemminkin jutellut. Niin kuin nyt, silloinkin jääkiekon MM-kisat olivat käynnissä ja muistan ikuisesti käymämme keskustelun. Molemmat heistä kertoivat innoissaan ajatuksiaan suomalaisesta urheilusta ja etenkin jääkiekosta. "Toivottavasti Suomi voittaa" toinen sanoi ja toinen nyökytteli. He eivät suinkaan tehneet noin koska paikalla oli kantasuomalainen. Ymmärsin, että somalinaiset saattavat porukalla lastensa kanssa katsoa jääkiekkoa. Toivoin tuolla hetkellä, että kaikki etenkin tästä etnisestä ryhmästä ennakkoluuloisesti ja loukkaavasti puhuvat olisivat voineet olla kärpäsinä katossa kuuntelemassa keskusteluamme ja näkemässä naisten innostuneet kasvot jääkiekosta puhuttaessa. Olin saattanut itsekin aiemmin ajatella somalialaisia naisia hiljaisiksi ja ujoiksi, mutta tuolloin tuo ennakkoluulo sai väistyä ja kiinnostuin heidän kulttuuristaan todella.


Somalit ovat yksi Suomen suurimmista ulkomaalaisryhmistä. Vuonna 2015 somaleita asui Suomessa runsaat 7 200 (Tilastokeskus 2016) kun taas kaiken kaikkiaan somalitaustaisia ihmisiä on Suomessa noin 16 000 (Suomen somalialaisten liitto 2015a). Ensimmäiset somalit tulivat Suomeen 1980-luvun lopulla sekä vuonna 1991 Somalian sisällissodan alettua. Tuolloin suurin osa somaleista tuli Neuvostoliitosta, koska he olivat olleet siellä töissä tai opiskelemassa maiden lämpimien välien ansiosta. Ensimmäiset Suomeen tulleet somalit olivat korkeasti koulutettuja ja kirjoitustaitoisia, mutta myöhemmin tulleiden pakolaisten joukossa oli myös kirjoitus- ja lukutaidottomia (Somaliliitto 2015).

Somalian historia ulottuu kauas, sillä Somaliassa sijaitsevasta Putmaan alueesta on löydetty kirjoituksia jo muinaisen Egyptin ajalta. Alueen asukkaat ovat olleet paimentolaisia,nomadeja, jotka ovat tehneet kauppaa roomalaisten ja arabien kanssa ja liikkuneet paikasta toiseen (Suomen somalialaisten liitto 2015b). Somalian valtauskonto, islam, sai alkunsa hieman aiemmin 600-luvulla profeetta Muhammadin vaikutuksesta ja perinteinen käsitys islamin syntypaikasta on Arabian niemimaa, vaikka asiasta ei täysin tarkkaa tietoa ole (Hämeen-Anttila 2012, 15). Jo 700-luvulla islam oli levittäytynyt nykyisen Somalian alueelle ja vakiinnuttanut asemansa siellä (Suomen somalialaisten liitto 2015b).

Haastattelin tätä kirjoitusta varten ystäväni Haliman äitiä, 51-vuotiasta Mariamia (nimet muutettu), joka saapui Suomeen vuonna 1992 miehensä ja esikoislapsensa kanssa. Pyysin ensin Halimaa haastateltavakseni, mutta 23-vuotiaan Haliman mielestä hän on "liian suomalainen" kertomaan mitään Somaliasta - eihän hän ole koskaan edes käynyt Somaliassa. Hän ehdotti haastateltavaksi äitiään, Mariamia. Haastattelu tapahtui heidän kotonaan Joensuun Rantakylässä. Vein Mariamille tuomisena itse leipomiani mustikkamuffinsseja, joista Mariam oli hyvin otettu. Hän sanoi, että niitä syödään illalla koko perheen kesken.

Keskustelumme poukkoili aika lailla koko haastattelun ajan, koska en kokenut sopivaksi mennä omien mielessä olevien kysymysten mukaan, vaan halusin, että tilanne on vapaamuotoisempi. Minulla ei ollut kysymyksiä kirjoitettuna, ja osan aiemmin mielessä olleista kysymyksistä unohdin ja joitakin kysymyksiä tuli mieleeni vasta haastattelutilanteessa. Aluksi Mariam kertoi hieman historiastaan. Hänen vanhempansa jäivät Somaliaan ja ovat sittemmin kuolleet - äiti kuoli yli kymmenen vuotta sitten sairauteen ja samoin isä viime vuonna. He olivat kuitenkin tiiviisti yhteydessä puhelimella. Somaliaan jäi myös Mariamin veli, joka myöhemmin on asunut useassa eri maassa ja lopulta asettunut Englantiin ja perustanut siivousyrityksen. Mariam on naimisissa ja hänellä on 4 lasta, joista nuorin on 11-vuotias. Hänen miehensä käy tällä hetkellä töissä ja elättää perhettä. Sen lisäksi Mariamin 2 vanhinta lasta - mukaan luettuna Halima -  ovat työelämässä ja auttavat perhettä, kuten somalikulttuuriin kuuluu. Kysyin Mariamilta, olivatko hänen vanhempansa aikoinaan yrittäneet päästä Suomeen, mutta jäin hieman epätietoiseksi siitä, oliko perheenyhdistämistä ollenkaan yritetty. Mariam sanoi, että vanhempien saaminen Suomeen oli mahdotonta.
1990-luvulla somaleita tuli Suomeen myös perheenyhdistämisen perusteella, mutta 2010-luvulla säännöksiä on tiukennettu ja nyt perheenyhdistämisprosessit ovat hankalia. Somalialaisen on perheenyhdistämisen vuoksi käytävä hoitamassa asioita joko Keniassa tai Etiopiassa, joissa lähimmät Suomen edustustot sijaitsevat (Ssuomen somalialaisten liitto 2015a).

Mariam puhuu mielestäni todella hyvää suomea, vaikka hän ei tunnekaan kaikkia sanoja. Ihmettelin, miten hän on oppinut suomea siitäkin huolimatta, että hän on ollut lähes koko Suomessa olonsa ajan kotiäitinä ja puhunut somalia miehensä ja lastensa kanssa. Mariam kertoi, että hän oli alkanut puhua suomea heti tultuaan tänne 90-luvun alussa. Silloin hän oli ollut innokas oppimaan. Myöhemmin hän oppi suomea päiväkodissa ja koulussa käyvien lastensa kautta, koska lapset alkoivat vähitellen puhua keskenään myös suomea somalin kielen ohella. Mariam on ollut myös työkokeilussa, jossa puhuttiin vain suomea. Mariamin mies osaa suomea todella hyvin, koska hän on puhunut sitä niin paljon töissä. Oma käsitykseni oli, että somalinaiset eivät välttämättä osaa suomea sen takia, että  viettävät aikaa vain kotona ja ovat yhteydessä vain toisten somalien kanssa. Mariam sanoi, että moni hänen ikäisistään ei osaa suomea kovin hyvin ja isommat lapset saattavat hoitaa esimerkiksi kauppa-asiat. Mariam kuitenkin sanoi, että nuoret somalit ovat paljonkin tekemisissä myös kantasuomalaisten kanssa, minkä takia monet nuoret ovat sekä hyviä puhumaan suomea että eteviä koulussa. Mariam kertoi, että vaikka heillä näkyy televisiossa myös kansainvälisiä kanavia, katsovat he päivittäin myös suomenkielisiä ohjelmia kuten uutiset. Myös haastatteluhetkellä televisio oli auki ja jokin suomalainen ohjelma oli menossa.

Mielestäni Mariam on persoonana hyvin rauhallisen ja onnellisen oloinen nainen. Sanoinkin hänelle "sinä näytät onnelliselta". Mariam sanoi, että hän on onnellinen, koska hänellä on lapsia ja osa jo töissäkin. Käsitin myös, että erityisesti viime aikoina iloa koko perheen elämään on tuonut isän pääsy polvileikkaukseen, jolla pitkään vaivanneet kivut saatiin loppumaan. Tiesin jo etukäteen, että sekä somalikulttuuriin ja moniin muihin islaminuskoisiin kulttuureihin liittyy suuri äitiyden arvostaminen. Vaikka yleisesti saatetaan ajatella, että huntu päässä kulkevat somalinaiset ovat miestensä alistamia, todellisuudessa naiset hallitsevat elämää kotona. He huolehtivat lapsista, perheestä ja kodin siisteydestä. Hennatut kädet ovat somalinaisten keskuudessa yleisiä, koska sillä halutaan viestiä tehokkuudesta: hennaaminen vie aikaa ja se tehdään vasta kun kodin työt on ensin hoidettu (THL 2015). Myös Mariamin kädet olivat haastatteluhetkellä hennatut.

Hunnun pitäminen taas on yleistynyt somalien keskuudessa vasta 1980-luvulla sotien myötä kun uskonnollisuus Somaliassa tiukentui. Suurin osa Suomessa asuvista somalinaisista käyttää huntua, mutta tausta sille on uskonnon merkityksen kasvu uuteen asuinmaahan tulleiden somalinaisten elämässä (Tiilikainen 2005, 141). Tunnistan tuon ilmiön, koska minusta ei ole koskaan tuntunut niin suomalaiselta kuin ollessani ulkomailla.

Olin melko varma lähtiessäni Mariamin luo Rantakylään, että tyhjin vatsoin minun ei siellä anneta olla. Olin oikeassa, sillä hän tarjosi minulle ihan lämpimän ruuan teen kera! Ihailin ensimmäisenä astioita ja koristeellista lasista teekuppia. Mariam kertoi hänen ystävänsä tuoneen teekuppeja Somaliasta. Kysyin ruokaillessamme, millainen suhde Mariamilla on suomalaisiin ruokiin. Mariam sanoi tietävänsä muutamia perinteisiä ruokia kuten lanttukukko, karjalanpiirakka, hernekeitto ja mämmi, vaikkei niitä kotona syödäkään. Tosin äkkiä Mariam korjasi, että Halima on tehnyt karjalanpiirakoita Joensuun Monikulttuurisuusyhdistys JoMonin ruokatapahtumassa ja tuonut kotiin maisteltavaksi. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, oliko Mariam maistellut muita mainitsemiaan ruokia. Minulle Mariam tarjosi liha-riisiruokaa, jonka lisänä oli vähän salaattia ja keitettyjä vihanneksia. Annos näytti aika paljon sellaiselta, mitä itsekin saattaisin tehdä. En olisi arvannut tuota annosta somalialaistyyppiseksi. Lihan maku oli kuitenkin hyvin voimakkaan mausteinen, hieman makeakin. Mariam kertoi ruuan olevan somalialaistyyppinen ruoka, mutta myönsi, että Joensuussa on vaikea tehdä täysin somalialaista ruokaa, koska tarvittavia mausteita ei ole ja esimerkiksi pavut ovat kalliita. Hän sanoi ostavansa usein kanaa ja perunaa, koska se on edullista. Somaliassa puolestaan peruna on hyvin harvoin käytetty raaka-aine. Koska Mariam on muslimi, hän ei syö koskaan sianlihaa, vaan jauhelihakin on aina naudan tai kalkkunan jauhelihaa. Mariam myös sanoi naurahtaen, että hänen on vaikea erottaa, mikä on suomalainen tai somalialainen ruoka, koska hän on asunut Suomessa niin kauan ja tottunut käyttämään juuri perunaa ja muita täällä helposti ja edullisesti saatavia raaka-aineita. Tee oli valmistettu mustasta pussiteestä, mutta siihen oli lisätty sokeria, kanelia ja maitoa.

Asun itse Karsikossa ja olen ihmeissäni, ettei lasteni päiväkodissa ole ainuttakaan tummaihoista. Ylipäänsä Karsikossa on käsitykseni mukaan hyvin vähän maahanmuuttajia, vaikka alueella on paljon myös kaupungin vuora-asuntoja. Mielestäni on huono asia, jos maahanmuuttajat keksittyvät vain tietyille asuinalueille ja samaa mieltä on myös Mariam. Hän sanoi, että kantasuomalaisiin on hänen pihapiirissään vaikea saada minkäänlaista kontaktia, koska heitä ei yksinkertaisesti ole. En tiedä, olisiko kuitenkin liian "julmaa" ripotella maahanmuuttajaperheitä ympäri ämpäri, koska uskon samantaustaisten myös helpottavan Suomessa asumista. Toisaalta se voi vaikeuttaa tai estää kokonaan kotoutumisen.

Hallitus laatikin vuonna 1997 maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen ohjelman, jossa se kehotti kuntia estämään asuinalueiden eriytymistä. Hallitus myös määräsi, että sosiaalisia asuntoja myöntäessään kuntien pitäisi välttää etnisten lokeroiden syntymistä ja edistää kaupunginosien etnistä monimuotoisuutta. Kaikki suurimmat kaupungit ovat ottaneet nämä hallituksen ohjeet osaksi paikallisia kotouttamisohjelmiaan (Open society foundations 2014, 76). Helsingin Kaupunki kuitenkin nimesi yhdeksi ongelmaksi vapautuvien asuntojen tasaisemmalle jakautumiselle sen, että eniten asuntoja vapautuu juuri niiltä alueilta, joissa on keskimääräistä enemmän maahanmuuttajia. Toisaalta myös maahanmuuttajat itse kokevat helpoimmaksi asuinpaikaksi sellaisen, jossa on jo entuudestaan paljon maahanmuuttajia. Ulkomaalaisten asuttamilla alueilla rasismi on varmaankin vähäisempää maahanmuuttajan näkökulmasta, eikä hän välttämättä tule ajatelleeksi esimerkiksi kotoutumiseen liittyviä vaikeuksia (Open society foundations 2014, 77). Kuulostaa siltä, että suvaitsevaisempi kantasuomalaisten asenne, vielä himpun verran kovemmat yritykset saada maahanmuuttajat jakautumaan tasaisesti eri kaupunginosiin ja maahanmuuttajan oma ymmärrys asuinpaikan merkityksestä saisivat yhdessä tilanteen paranemaan. Olisin varsinkin omien lasteni kannalta iloinen, jos omassa kaupunginosassamme olisi enemmän etnistä monimuotoisuutta.

Kummeksun usein keskustelua musliminaisten alistamisesta. Kun olen lukenut kirjoja islamilaisesta kulttuurista, mielestäni hunnun käyttö ja naisten ja miesten erilaiset tehtävät perustellaan selkeästi. Suomessakin naisten ja miesten töiden sulautuminen enemmän ja enemmän yhteisiksi on aivan viime aikojen ilmiö. Itsekin olen pikemminkin "vanhanaikainen" nainen ja helposti jätän miehen hoidettavaksi esimerkiksi lampun vaihtamisen tai sellaiset tehtävät, jossa tarvitaan ruuvimeisseliä. Minun myös odotetaan huolehtivan suurimmasta osasta lasten asioita. Mariamin tytär Halima on kertonut, että hänen mielestään on täysin väärä käsitys, että miehet alistaisivat naisia - hän on joskus puhunut siitä hyvin kiihtyneeseenkin sävyyn. Naiselle voi olla kunnia-asia, ylpeyden aihe, pukeutua huntuun ja hoitaa kotiasiat niin hyvin kuin vain voi. Mariam ei ottanut asiaan kovin jyrkkää kantaa, mutta myönsi, että hänenkin on vaikea ymmärtää esimerkiksi naisten menemistä töihin lasten ollessa ihan pieniä tai naisten ja lasten liikkumista myöhään yksin ulkona. Siksi hän sanoi myös suhtautuvansa ymmärtäväisesti siihen, mitä somalien tavoista ajatellaan.

Kysyin Mariamilta, onko hänellä mitään harrastusta. Hän sanoi hymyillen, että lähes kaikki aika menee kotona siivotessa, ruokaa laittaessa ja auttaessa lapsia. Vähänä vapaa-aikanaan hän tapaa muita somalinaisia ja ompelee. Ompelen itsekin mielelläni, joten kysyin heti, onko Mariamin päällä oleva asu itse tehty. Se vaaleanruskea, hieman kimaltavakankainen asu ei ollut itse tehty, mutta Mariam näytti kaksi muuta vastaavanmallista mekkoa, jotka hän oli itse ommellut. Mariam kutsui asuaan nimellä baati. Hänen mukaansa monet somalinaiset käyttävät baatia kotona ja ulos lähtiessään pukevat baatin päälle jilbab-asun, joka peittää ihmisen hiuksista varpaisiin, jättäen kasvot kuitenkin näkyville. Osa somalinaisista käyttää jilbabin sijaan niqabia, joka peittää myös kasvot. Mariam ei ainakaan myöntänyt, että hänelle olisi koskaan huudeltu vaatteista esimerkiksi kaupassa käydessä, mutta hän sanoi, että ihmiset tuijottavat usein. Tässä kohti hän myös sanoi olevansa innoissaan siitä, että halusin haastatella häntä, koska kukaan kantasuomalainen ei koskaan pyydä häneltä apua tai neuvoa esimerkiksi paikkaa etsiessä tai ole muutenkaan kiinnostunut hänestä. Mielenkiintoinen pointti mielestäni!

Mariam oli kovin kiinnostunut lapsistani ja hän olisi toivonut minun ottavan lapset mukaani vierailulle. Olin kuitenkin sopinut haastattelupäivän juuri sellaiselle päivälle, jolloin lapset ovat hoidossa. Ihan hyvä niin, koska yksin pystyin keskittymään haastateltavaani. Mariam kuunteli mielellään, kun kerroin lasteni tanssi- ja musiikkiharrastuksista. Kerroin hänelle, että olin 4 vuotta lasteni kanssa kotona, ennen kuin lähdin takaisin opiskelemaan. Siihen hän sanoi "hyvä tyttö" - hänhän oli aiemmin keskustelussamme myöntänyt ihmettelevänsä, miten vauvakin saatetaan laittaa päiväkotiin. Mariam kertoi, että hänen lapsensa eivät kuopusta lukuunottamatta ole olleet päiväkodissa.

Minun oli aika lähteä, mutta koska olimme juuri puhuneet lapsista, oli Mariamilla kova hinku löytää jotain, mitä voisin viedä lapsilleni. Sanoin, että heillä on jo niin paljon kaikkea, mutta Mariam kuitenkin antoi mukaani keksejä ja mekon, joka on kuulemma hänelle liian pieni. Hän sanoi, että voisin ommella lapsilleni jotain mekon kankaasta.

Halasin Mariamia kiitokseksi lähtiessäni. Se oli hieno kohtaaminen!


Lähteet:
Tilastokeskus 2016. Väestö http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html. 11.5.2016

Suomen somalialaisten liitto 2015a. Somalialaiset Suomessa. http://somaliliitto.fi/somalialaiset-suomessa/. 11.5.2016.

Suomen somalialaisten liitto 2015b. Historia. http://somaliliitto.fi/historia/. 12.5.2016.

Tiilikainen, M. 2005, Arjen Islam, Somalinaisten elämää suomessa. Vantaa. Dark Oy,

Hämeen-Anttila, J. 2012. Islamin miekka - Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki. Otava.

Open Society Foundations 2014. Somalit Helsingissä. https://www.opensocietyfoundations.org/sites/default/files/somalis-helsinki-fin-20140623.pdf. 13.5.2016

Tutustuminen Joensuun alueen monikulttuurisuustoimijoihin

Osana monikulttuurisuuskurssiamme tapasimme joensuulaisia monikulttuurisuustoimijoita 6. huhtikuuta Karelia Ammattikorkeakoulun Wärtsilä-kampuksella. Päivä oli hyvin mielenkiintoinen, enkä ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, kuinka paljon monikulttuurisuustoimintaa Joensuussa on. Päivän aikana meille kävivät esittäytymässä JoMoni, Joensuun kaupungin maahanmuuttajapalvelut, Suomi-Saksa-seura, Punainen Risti sekä Pakolaisapu. Eivätkä tapaamamme tahot ole suinkaan ainoat monikulttuurisuustoimijat! Joensuussa toimii myös esimerkiksi Joensuun suonalais-ranskalainen yhdistys ja Joensuun Venäjän ystävät.

JoMonin toimintaa meille esitteli Hanna-Leena Partinen. Hän painotti, ettei yhdistys ole pelkästään maahanmuuttajille, vaan toiminta on avoinna kaikille kiinnostuneille. Toki JoMoni toimii maahanmuuttajataustaisten edunvalvojana, mutta järjestää myös kielikursseja, ruuanlaittoiltoja sekä urheilutoimintaa, josta aktiivisesti pyörivä jalkapallojoukkue on hyvä esimerkki. Kielikurssien kohdalla en ollut koskaan kuullutkaan tandem-kielikurssista. Se tarkoittaa keskustelumuotoista kielenoppimista, jossa kaksi ihmistä kohtaavat esimerkiksi kahvilassa ja puhuvat puolet ajasta toisen ja puolet toisen kotikieltä.

Kaikesta päivän aikana kuulemastani päättelin, että JoMoni on hyvin tärkeä osa joensuulaista rasisminvastaista toimintaa. Vuosittain järjestettävä Uuden suomalaisuuden juhla, jota tänä vuonna juhlitaan 12.5. Botanian kasvitieteellisellä puutarhalla, pyrkii tuomaan esille, ettei suomalaisuus tarkoita vain tiettyjä traditioita tai tiettyä ihonväriä. JoMoni myös järjestää säännöllisesti keskustelutilaisuuksia Carelicumissa. Keskustelutilaisuudet ovat erityisesti tänä vuonna herättäneet tunteita, joten paikalla on pitänyt olla myös järjestyksenvalvojia. Maahanmuuttotilanteen ajankohtaisuus ja rasismin "uudelleennousu" on johtanut Partisen mukaan myös siihen, että maahanmuuttajien kanssa työskentelevät saavat aivan säännöllisesti vihapostia.

Palveluneuvoja Hanna Kärkkäinen esitteli meille Joensuun kaupungin maahanmuuttajapalveluita. Se sijaitsee samassa rakennuksessa kuin JoMoni - Koulukadun ja Siltakadun risteyksessä. Maahanmuuttajapalvelut eivät ole viranomaistoimintaa, vaan painopiste on kotouttamisella ja maahanmuuttajien neuvonnalla esimerkiksi lupa-asioissa. Maahanmuuttajapalveluiden käyttäminen on maksutonta ja sitä on tarjolla myös tilapäisesti Joensuussa oleville vaihto-opiskelijoille.

Maahanmuuttajapalvelut kuulosti todella matalan kynnyksen paikalta, koska Kärkkäinen kertoi, että sinne voi tulla aikaa varaamatta ja puhua luottamuksellisesti - tosin monimutkaisemmille asioille olisi hyvä varata enemmän aikaa ja sopia tapaaminen etukäteen. Asiakkaita voidaan palvella monella eri kielellä - jopa arabiaksi - mikä entisestään sekä madaltaa kynnystä tulla Maahanmuuttajapalveluihin että helpottaa ja nopeauttaa asioiden hoitoa.

Hieman huumoria ja toisaalta oikeaa maahanmuuttajan arkea saimme kuulla Kalle ja Ulla Pütterin esitellessä Suomi-Saksa -seuraa ja omaa tarinaansa Suomeen päätymisestä. Kalle kertoi tulleensa Suomeen 60-luvulla, jolloin ulkomaalaisiin suhtauduttiin vielä paljon ennakkoluuloisemmin kuin nykyään. Hän kertoi hienon tarinansa sinnikkäästä yrittäjyydestä ja päätymisestään Joensuuhun. Suomi-Saksa -seura kuulosti hyvin lämminhenkiseltä yhdistykseltä. Pütterit kertoivat seuran järjestävän retkiä ja Stammtisch -tapaamisen (=kantapöytä) Surakan baarissa jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Seura rahoittaa toimintaansa järjestämällä myyjäisiä, joissa he myyvät perinteisiä saksalaisia herkkuja. Olen pohdiskellut Suomi-Saksa -seuran jäseneksi liittymistä itsekin, koska olisi mukava saada puhua lukiossa sinnikkäästi opiskeltua saksaa.

Suomen Punainen Risti oli minulle kaikista tutuin toimija, koska pidin siitä vastikään esitelmän ruotsiksi. Punainen Risti on hyvin laaja-alainen järjestö, joka vastaa mm. verenluovutuksesta Suomessa. Maahanmuuttajiin liittyvä työ on suureksi osaksi vapaaehtoistoimintaa, johon Punainen Risti järjestää koulutuksia. Punaisen Ristin kautta voi päästä vastaanottokeskukseen pitämään esimerkiksi läksypiiriä, urheilutoimintaa tai kielikerhoa. Turvapaikanhakijoille on myös ystävätoimintaa. Punainen Risti on ollut myös tärkeä tekijä tarvetavaroiden toimittamisessa turvapaikanhakijoille. Punainen Risti on kerännyt ja toimittanut lahjoitettuja vaatteita ja muita tavaroita vastaanottokeskuksiin. Tarpeettomat tavarat puolestaan laitetaan myyntiin Kontti-kirpputoreille, josta tuoton kautta apua saadaan ulkomaille asti. Oman kokemukseni mukaan Punaisella Ristillä on suomalaisten mielessä hyvin luotettu ja vankka asema. Ihmiset lahjoittavat tavaroita ja jopa rahaa mielellään tälle järjestölle - siksi onkin hienoa, että järjestö on näkyvästi tukemassa myös maahanmuuttajia.

Viimeisenä esittäytymään saapui Suomen Pakolaisapu. Päällimmäisenä Pakolaisavusta mieleeni jäi Kasvokkain-vertaistukitoiminta, johon vertaisohjaajaksi pyritään saamaan pitempään Suomessa ollut maahanmuuttajataustainen ihminen. Idea kuulosti toimivalta - kai maahanmuuttajilla olisi matalampi kynnys tulla ryhmään, jos sitä vetää samantaustainen ihminen. Vertaisohjaajuudessa oli havaittu myös ongelmia, koska joskus ohjaajan koettiin olevan jotenkin "korkeammalla" muita neuvomassa, "esimerkillinen maahanmuuttaja", vaikka tarkoitus nimenomaan olisi saada ryhmästä tasavertainen vertaisohjaajan avulla. Jäin kuitenkin siihen käsitykseen, että pääosin vertaistukiryhmät ovat olleet toimivia ja hyödyllisiä.

Esittelypäivä toi minulle paljon uusia ajatuksia. Toisaalta Suomessa asenteet ulkomaalaisia kohtaan ovat koventuneet, toisaalta taas auttamisenhalu on noussut suurimmilleen. Monesti myös unohdamme, miten suuren kehityksen Suomi on tehnyt suvaitsevaisuudessa. Uskomattomia esimerkikkejä kertoivat Pütterit, eikä niin räikeää ennakkoluuloisuutta toivottavasti Suomessa enää ole. Jos peilaan päivän antia aiempiin kokemuksiini maahanmuuttaja-aiheesta, minusta tuntuu - surullista kyllä - että eniten vihaa edelleen herättää rasistisissa ihmisissä tyypillisestä suomalaisesta poikkeava ihonväri, ei niinkään se onko ihminen Suomesta vai Italiasta.

Pohdintoja monikulttuurisuudesta ja globalisaatiosta

Nyky-Suomi on mielestäni ennakkoluulojen piinaama, mutta onneksi myös monin osin suvaitsevainen. Ennakkoluulo tarkoittaa kirjaimellisesti ennakkoon, ennen kohteeseen tutustumista, muodostettua uskomusta (MOTY 2016). Ennakkoluuloja luovat lehtien valitettavan yksipuoliset lööpit, sosiaalisen median päivitykset ja keskustelut, sekä valemediat. Valemedioiden olemassaoloon on havahduttu tämän kevään aikana - itsekään en ollut aiemmin tullut kunnolla ajatelleeksi, että kaikki sivustot, mitkä näyttävät uutissivustoilta, eivät välttämättä ole oikeita uutissivustoja, vaan joidenkin tarkoitus on vain muokata ihmisten ajatusmaailmaa esimerkiksi jostakin tietystä väestöryhmästä. Muun muassa maakuntalehti Karjalainen päätöimittajansa johdolla ottivat kantaa Luotettavan median puolesta 1. maaliskuuta 2016. Puheeksi haluttiin ottaa toimittajien ja poliitikkojen painostaminen sekä vihapuhe, josta on ikävä kyllä tullut arkipäivää sosiaalisessa mediassa (Karjalainen 2016).

Onneksi tätä päivää voi sanoa myös suvaitsevaiseksi. Unescon määritelmän mukaan suvaitsevaisuus tarkoittaa kulttuurien, ilmaisutapojen, inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista (MOTY 2016). Mieleeni tulee sanonta "antaa kaikkien kukkien kukkia". Olen huomannut, että monet ihmiset haluavat profiloitua suvaitseviksi mm. osallistumalla monikulttuurisuutta puolustaviin tapahtumiin. Joensuussa esimerkiksi kahvila Laiturissa on järjestetty etnisen ruoan päiviä ja etnisiä musiikkiesityksiä. Pikkuhiljaa myös kehitysvammaisten ja vähäosaisten asiaa tuodaan enemmän esille - esimerkiksi pakolaistilanteen kohdalla olen kuullut kritiikkiä siitä, että pakolaisia autetaan ennemmin kuin suomalaisia kehitysvammaisia tai köyhiä. Olisi tietenkin ihanteellista, jos kaikkia voitaisiin auttaa. Aina se ei ole mahdollista ja silloin on tärkeää säilyttää usko hyvän tekemiseen ja auttaa edes niitä, jotka kaikkein akuuteimmin tarvitsevat apua.

Mielestäni vanhempien pitäisi opettaa lapsistaan suvaitsevaisia tai edes neutraaleita, olivatpa vanhempien omat näkemykset mitä hyvänsä. Jos lapselle opettaa kovin mustavalkoisia käsityksiä ihmisistä ja uskonnoista, siitä seuraava paha voi seurata lasta hyvin pitkälle elämässä - pahinta on se, että lapsi ei välttämättä itse pysty ollenkaan suodattamaan vanhemmalta tulevaa "propagandaa". Olen kuullut ostoskeskuksessa muutaman vuoden ikäisen lapsen sanovan "neekeri" tummaihoisen ihmisen nähdessään. On hurja vääryys vanhemmalta opettaa sellaista lapselleen, koska lapsi ei välttämättä edes tiedä, kuinka loukkaava sana on. Helsingin Sanomat uutisoi 5.4.2016, että kiihottaminen kansaryhmää vastaan on yleistynyt vuonna 2015. Samassa jutussa viitattiin "apinavideoon", jossa isä opettaa leikki-ikäistä lastaan lyömään pehmoleluapinaa sanoen lelua pakolaiseksi. Lapsi on otettu vanhemmiltaan huostaan, mikä on mielestäni aiheellista herättelemään kyseiset vanhemmat ja ihmiset ylipäätään ajattelemaan, miten on soveliasta tuoda oma mielipide esille.

Niin aikuisten kuin lasten tulisi oppia kunnioittamaan ja suhtautumaan mielenkiinnolla erilaisuuteen ja etnisiin ryhmiin. Emme voi ajatella, että vain me olemme normaaleja, vaan monen etnisen ryhmän silmissä me suomalaisetkin olemme hyvin erilaisia ja tapammekin ovat erikoisia. Minulla on tapana käydä lasteni kanssa Mukulakadulla, joka on lasten satukaupunki, eräänlainen leikkipaikka Joensuussa. Mukulakadulla on töissä ihmisiä monista eri etnisistä ryhmistä ja vuonna 2013 siellä oli erityisen paljon musliminaisia, ja somalit lienevät yksi isoimmista etnisistä ryhmistä Joensuussa. Omalla asuinalueellamme ei tosin asu juurikaan ulkomaalaisia, joten olin tyytyväinen, että Mukulakadulla lapsilla oli mahdollisuus tavata erilaisia ihmisiä. Minusta oli hienoa, kun eräs lapsi kerran ihmetteli ääneen "miksi tuolla naisella on huivi?". Hänen äitinsä komensi lapsensa olemaan hiljaa asiasta. Huivia pitävä nainen kuitenkin sanoi "anna lapsen kysyä". Sitten nainen tuli tytön viereen ja kertoi, että hänen kotimaassaan huivin käyttö on osa kulttuuria, myös uskontoa. Jos lapsi ei ole koskaan ennen nähnyt tummaihoista ihmistä tai kehitysvammaista, ei ole mikään häpeä ihmetellä. Se, mitä ihmettelyn jälkeen lapselle vastataan, on merkityksellistä. Kerran kerroin palautteena ulkomaalaisia työntekijöitä ohjaavalle naiselle, että on hyvä, että lapseti saavat Mukulakadulla tavata eri maista tulevia ihmisiä. Olin pöyristynyt, kun nainen sanoi minun olevan ainoa, joka on tuota mieltä. Hän kertoi, että vanhemmat ovat antaneet työntekijöistä vain negatiivista palautetta, koska lapset kuulemma pelkäävät heitä. Minä väitän, että pahimpia pelkääjiä ovat itse vanhemmat. Toivottavasti asenteet olisivat sen jälkeen muuttuneet!

Kulttuurien välinen vuorovaikutus näkyy monissa arkipäivän asioissa, tosin monet toisista kulttuureista omaksutut asiat ovat jo niin arkipäiväisiä, ettemme tuota monikulttuurisuusaspektia tule ajatelleeksikaan. Monikulttuurisuuskriitikkoja tekisi mieli joskus näpäyttää esimerkiksi pitsan syömisestä, Jukka Pojan musiikin kuuntelusta tai kahvin juonnista. Pitsa on alunperin italialainen ruoka, Jukka Poika on ottanut vahvasti vaikutteita Jamaikalla syntyneestä, rastafari-uskontoon liittyvästä reggae-musiikista ja kahvia saamme juoda, kappas vain, arabien ansiosta. On toki hienoa vaalia omaan kulttuuriimme kuuluvia asioita ja pitää kulttuuripiirteitä yllä - esimerkiksi karjalanpiirakoiden valmistustaitoa ja -tietoa sekä suomen ja karjalan kieltä. Minun mielestäni on kuitenkin selvää, että elämä olisi huomattavasti alkeellisempaa ja vaikeampaa ilman kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Ruokakulttuuri ja -trendit ovat yksi eri kulttuurien vahvasti muovaamista asioista. Lehdet pursuavat reseptejä, joissa "yhdistellään aasialaisia ja kotimaisia makuja". Joskus Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä olevia reseptejä lukiessa ihmettelenkin, mistä niin kummallisen kuuloisia raaka-aineita edes saa - ainakaan täältä Joensuusta. Aiheesta oli samassa lehdessä myös hauska mielipidekirjoitus, jossa vihjataan, että reseptien kehittelyssä ja erikoisuudessa on menty ehkä jo liiian pitkälle, kun kirjoittaja itse vannoo suomalaisten perinteisten makujen kuten perunan ja porkkanan nimeen.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus on yhteydessä myös globalisaatioon ja lokalisaatioon eli yhteiskuntien irtoamiseen paikasta (MOTY 2016), mikä mahdollistaa omien kulttuuripiirteiden leviämisen vaikka toiselle puolelle maapalloa. Globalisointi tarkoittaa kansainvälistämistä, mitä edesauttavat mm. kansainväliset yritykset ja internet. Etenkin internetin ansiosta voidaan jopa sanoa, että "kaikki on kaikkien saatavilla". Lokalisointi puolestaan tarkoittaa jostakin muualta peräisin olevan asian kotoistamista uuteen ympäristöön (Wikipedia). Toisaalta globalisaatiolla on myös kyseenalaiset puolensa, koska se saattaa edesauttaa pienten kulttuurien häviämistä. Esimerkiksi vaateteollisuus globalisoituu ja samat vaateliikkeet tulevat vastaan maassa kuin maassa, jolloin eri kulttuureille tyypilliset tavat pukeutua joutuvat väistymään. Englanti taas on jyräämässä muita kieliä alleen. Koska englannin opiskelu on niin tärkeää, ei oman maan vähemmistökieliä välttämättä koeta enää opiskelun arvoisina. Euroopan Komissio on kuitenkin arvioinut, että viimeisen 50 vuoden aikainen elintason nousu 15 vanhassa EU-maassa on globalisaation ansiota. Tosin globalisaation aiheuttama tuotannon kilpailu ja työvoiman siirto niinsanottuihin halpamaihin on aiheuttanut EU-maissa työttömyyttä sekä työolojen ja palkkojen heikkenemistä (Euroopan Komissio 2014).

Mielestäni globalisaatio on niin suuri ja monisäikeinen asia, että on vaikea muodostaa lopullista mielipidettä siitä. Toisaalta on vaikea keksiä mitään hyvää asiaa, mistä ei seuraisi jollekin osapuolelle myös jotakin huonoa: Kun jossakin työllisyys nousee, todennäköisesti jossain muualla se laskee. Kun yksi maa kasvattaa vientiään, todennäköisesti se on vallannut markkinoita joltakin toiselta maalta. Kaikessa pitäisi kuitenkin muistaa, että vaikka rahat olisivat tiukalla, on ensisijaisesti välitettävä ihmisistä ja ihmisoikeuksista.





Lähteet:

Euroopan komissio 2014. Globalisaatio, maailmanlaajuistuminen. http://ec.europa.eu/economy_finance/international/globalisation/index_fi.htm 21.4.2016.

Helsingin Sanomat 5.4.2016. Apinavideo ei ole yksittäistapaus - kiihottaminen kansanryhmää vastaan yleistyi vuonna 2015. http://www.hs.fi/lehdistonvapaus/a1459828635441 21.4.2016.

Karjalainen 2.3.2016. Valemedia solvaa ja mustamaalaa, http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/kolumnit/item/99172-valemedia-solvaa-ja-mustamaalaa 21.4.2016.

Monikulttuurinen työyhteisö MOTY 2016. Käsitteet. http://estudio.edupoli.fi/moty/index.asp?bid=111&book=MoTy&id=718&kat=K%C3%A4sitteet. 21.4.2016.

Wikipedia 2015. Kansainvälistäminen ja lokalisointi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4list%C3%A4minen_ja_lokalisointi 21.4.2016.

Monia polkuja Suomeen

Vuonna 2015 Suomessa asui 229 756 ulkomaan kansalaista (Tilastokeskus 2016a). Tässä tekstissä selvittelen, millaisia eri polkuja ihmiset tulevat Suomeen, avaan eri maahanmuuton termejä ja pohdin, millaisia kysymyksiä maahanmuuttoon liittyy.

Some, lööpit ja arkipuhe tekevät usein mustavalkoisen kahtiajaon me ja ulkomaalaiset. Ketkä me? "Meillä" tarkoitetaan suomalaista kantaväestöä, jolla on Suomessa pitkä asuinhistoria, yhteinen kieli, yhteistä geeniperimää ja uskonto (MOTY 2016), vaikka uskonto ei mielestäni enää yhdistä suomalaisia niinkuin ehkä vuosikymmeniä aiemmin. Mielestäni on hyvä, että on olemassa määritelmiä kuten "kantaväestö", koska monessa tilanteessa se helpottaa keskustelua. En kuitenkaan pidä vastakkainasettelusta tai jonkun asian tai piirteen yleistämisestä koko kantaväestöön. Kenestäkään ei ulkonäön perusteella voi sanoa, onko hän suomalainen vai ulkomaalainen - onhan Suomen kansalaisuus myönnetty viime vuosina 8 000-9 000 ulkomaalaiselle vuodessa (Tilastokeskus 2016b).

Kaikkia Suomeen saapuvia voidaan yleisesti kutsua maahanmuuttajiksi. Tällöin ei oteta kantaa tulon syyhyn. Syitä tulla Suomeen on kuitenkin lukuisia ja viime aikoina esillä ovat olleet pakolaiset. Suomi on vastaanottanut pakolaisia usean vuosikymmenen ajan pakolaiskiintiöllä, joka oli vuodesta 2001 lähtien 750 pakolaista vuodessa. Vuosina 2014-15 määrää nostettiin Syyrian sodan vuoksi 1050 henkilöön (Maahanmuuttovirasto 2016a). Turvapaikkaa voi hakea vain Suomen rajojen sisällä. Syitä myöntää turvapaikka ovat uhka joutua vainotuksi poliittisen mielipiteen, kansallisuuden, uskonnon, alkuperän tai johonkin yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi. Kun hakemus on tehty, hakija siirretään vastaanottokeskukseen odottamaan turvapaikkapäätöstä (Maahanmuuttovirasto 2016b).

Kun pakolainen saa myönteisen päätöksen hakemukselleen, saa hän oleskeluluvan ja kuntapaikan jostakin suomalaisesta kunnasta. Viranomaisten toimia, joilla henkilö yritetään saada sopeutumaan Suomeen, sanotaan integroimiseksi eli kotouttamiseksi. Kotouttamisesta on säädetty laki ja kotouttamistoimien kirjo voidaan määrittää kolmeen tasoon: sosiaaliseen, tiedolliseen ja toiminnaliseen. Sosiaalinen kotouttamisen taso tarkoittaa psykososiaalisen tilanteen vahvistamista. Konkreettisesti se voi tarkoittaa esimerkiksi vertaisryhmän järjestämistä. Tiedollinen kotouttaminen pitää sisällään kieli- ja kulttuuriopinnot sekä erilaiset neuvonnat. Näillä taidoilla maahanmuuttajan on helpompi toimia yhteiskunnassa ja päästä töihin. Erilaiset kerhot ja liikuntaryhmät sisältyvät toiminnalliseen kotouttamiseen (MOTY 2016).

Mielestäni ketään ei voi väkisin kotouttaa, vaan kotouttamistoimien ihanteellinen lopputulos olisi ihmisen itsekokema kotoutuminen - tunne siitä, että on kotona. Kotoutuminen eli integroituminen vaatii siis ihmisen oman motivaation sopeutua uuteen ympäristöön. Maahanmuuttaja, kunta ja työvoimatoimisto laativat maahanmuuttajalle - siis sekä turvapaikan saaneille että muusta syystä tuleville - kotoutumissuunnitelman, jossa kartoitetaan maahanmuuttajan ja mahdollisesti hänen perheensä kotoutumista tukevat ja estävät asiat. Tavoitteena on oppia uuden yhteiskunnan edellyttämiä taitoja, mutta ylläpitää myös piirteitä maahanmuuttajan omasta kulttuurista (MOTY2016).

Jos ihminen on tullut Suomeen yksin esimerkiksi lähtömaan vaikean tilanteen takia, saattaa hän haaveilla perheen saamisesta luokseen. Tällöin voidaan käynnistää perheenyhdistämisprosessi. Prosesseissa ollaan aiemmin jouduttu pahoihin ristiriitatilanteisiin johtuen siitä, että perhe on joissakin maissa paljon laajempi käsite kuin Suomessa. Vuonna 2009 Maahanmuuttovirasto linjasi, etteivät isovanhemmat kuulu perheeseen (MOTY 2016). Perheeseen lasketaan siis alle 18-vuotiaan lapsen vanhemmat, alle 18-vuotias naimaton lapsi, aviopuoliso tai rekisteröity kumppani ja tietyin edellytyksin avopuoliso ja kasvattilapsi. Perheenyhdistämisprosessin aikana henkilöä, joka yrittää saada perheenjäsentään Suomeen, kutsutaan perheenkokoajaksi (Kotouttaminen 2016).

Perheenyhdistämisprosessi on hyvin monimutkainen ja joissakin tapauksissa vaarallinen, koska lähtömaassa olevan perheenjäsenen on itse toimitettava hakemuksensa Suomen edustustoon, jonne matka saattaa olla pitkä ja vaarallinen. Hakemus liitteineen on täytettävä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi (Kotouttaminen 2016b), mikä edelleen hankaloittaa hakemuksen tekoa ja saattaa vaatia kääntäjän palkkaamista. Jos perheenyhdistämispäätön on myönteinen, ilmoittaa Maahanmuuttovirasto siitä Suomessa olevalle hakijalle. Lähtömaassa odottava henkilö puolestaan saa tiedon edustustolta. Samalla hän saa oleskelulupakortin. Matka Suomeen maksetaan yleensä itse (Kotouttaminen 2016c). 

Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa maahanmuuttajista on muita kuin pakolaisia. Suomeen tullaan myös työn ja rakkauden perässä, ja toisaalta samoista syistä lähtee myös paljon suomalaisia muihin maihin. Siirtolaisuus on vanha termi, ja ainakin itselleni tulee mieleen satojentuhansien suomalaisten lähtö Amerikkaan töiden perään 1860-luvulta alkaen (Edu 2010). Siirtolainen tarkoittaa henkilöä, joka tulee maahan tekemään töitä aikeenaan jäädä maahan pysyvästi. Tilastoissa siirtolaiseksi luokitellaan ainakin vuoden ulkomailla ollut henkilö. Siirtolaista ei pidä sekoittaa siirtotyöläiseen, koska siirtotyöläinen tulee maahan vain tilapäisesti töiden takia (MOTY 2016). Mielestäni erään vanhan pianonsoitonopettajani päätyminen Suomeen on hieno esimerkki siirtolaisuudesta. Hän kertoi tulleensa aikoinaan Suomeen ihan vain opiskelijana ja turistina tutustumaan Sibeliukseen. Hän ihastui Suomeen niin paljon, että hakeutui pian tänne töihin ja on tähän mennessä asunut täällä jo kymmeniä vuosia sekä saanut Suomen kansalaisuuden.

Mielestäni maahanmuuttopolitiikassa erilaiset rajaukset ovat järkeviä, jos niille on riittävät perusteet - ymmärrän esimerkiksi sen, ettemme voi alkaa muuttamaan omaa perhekäsitystämme vain pakolaistilanteen ja perheenyhdistämisprosessien vuoksi. Byrokratiaa pitäisi kuitenkin vähentää tai ainakin helpottaa, koska tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta, jos sodan keskellä elävä perheenisä joutuu ostamaan kääntämispalveluita, viisumeita ja muita todistuksia perheenyhdistämisprosessin alkamiseksi. Tuollaiset esteet myös eriarvoistavat ihmisiä ja varmasti on niitäkin, joilla perheenyhdistämisprosessin aloitus ei onnistu juuri varattomuuden takia. Eniten pakolaistilanteessa huolettavat lapset. Mielestäni jokaisella lapsella on oikeus saada vanhempansa tai sisarensa luokseen. Suomi ei ole humanitäärisessä eikä taloudellisessa kriisissä, joten meillä ei ole mielestäni mitään perusteita kieltää lapselta oikeutta oikeaan perheeseensä.

Olen viime aikoina ajatellut todella paljon pakolaisilmiötä, koska olen menossa haastatteluun syksyn asiakastyön harjoittelua varten ja toivon voivani suorittaa harjoittelun yksin maahan tulleiden lasten parissa tai vastaanottokeskuksessa. 

Toivottavasti tästä tekstistäni on jollekin samanlaista konkreettista hyötyä kuin itselleni - tuli kerrattua ja selvennettyä monta asiaa, jotka saattaisivat muuten mennä keskenään sekaisin!


Lähteet:

Edu 2010. Suuren siirtolaisuuden kolme muuttoaaltoa. http://www.edu.fi/lukiokoulutus/historia_ja_yhteiskuntaoppi/historian_kurssit/kansainvaliset_suhteet_hi3/siirtolaisuus/suuren_siirtolaisuuden_kolme_muuttoaaltoa 19.4.2016.

Kotouttaminen 2016. Perheenyhdistäminen. http://www.kotouttaminen.fi/kotouttaminen/pakolaisten_vastaanotto/perheenyhdistaminen 19.4.2016.

Kotouttaminen 2016b. Hakemuksen tekeminen. http://www.kotouttaminen.fi/kotouttaminen/pakolaisten_vastaanotto/perheenyhdistaminen/hakemuksen_tekeminen 19.4.2016.

Kotouttaminen 2016c. Päätöksen jälkeen http://www.kotouttaminen.fi/kotouttaminen/pakolaisten_vastaanotto/perheenyhdistaminen/paatoksen_jalkeen 19.4.2016.

Maahanmuuttovirasto 2016a. Kiintiöpakolaiset. http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/kiintiopakolaiset 19.4.2016.

Maahanmuuttovirasto 2016b. Turvapaikan hakeminen. http://www.migri.fi/turvapaikka_suomesta/turvapaikan_hakeminen 19.4.2016,

Monikulttuurinen työyhteisö MOTY 2016. Käsitteet. http://estudio.edupoli.fi/moty/index.asp?bid=111&book=MoTy&id=718&kat=K%C3%A4sitteet. 18.4.2016.

Tilastokeskus 2016a. Väestö. 
http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#ulkomaidenkansalaiset. 18.4.2016.

Tilastokeskus 2016b. Suomen kansalaisuuden saaneet. https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/suomen-kansalaisuuden-saaneet. 18.4.2016.

Monikulttuurisuus elämässäni

Olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni pienessä pohjoiskarjalaisessa kylässä, ja muistan todella hyvin ensimmäiset kohtaamiseni ulkomaalaisten kanssa. Muistan ne niin hyvin varmaankin siksi, että sain elää monta lapsuuteni vuotta ilman yhtäkään kontaktia ulkomaalaiseen ihmiseen. Ensimmäinen tapaamani ulkomaalainen oli varmaankin lääkäri, joka oli iloisempi ja puheliaampi kuin lääkärit yleensä ja siksi lapsen näkökulmasta häntä hieman oudoksuinkin, ja tuosta lääkäristä puhuimme äidin kanssa jälkeenpäin monille tutuillemme - emme negativisella sävyllä, vaan pikemminkin hämmästellen hänen ulospäinsuuntautuneisuuttaan. Muistan myös ajan, kun veljeni aloitti ammattikorkeakouluopinnot Joensuussa 90-luvun lopulla ja kertoi skineistä. Lapsen maailmassa jopa Joensuu, jonne oli vain alle 100 kilometriä matkaa kotipaikkakunnaltani, tuntui aivan erilaiselta maailmalta, jossa on paljon erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä sekä niihin liittyviä lieveilmiöitä.

Monenlaisiin stereotypiohin eri kansallisuuksista olen törmännyt pitkin elämääni tuon tuosta - joskus niitä tulee viljeltyä itsekin. Vastikään törmäsin - alunperin ruotsin tunnilla käsitellyn artikkelin kautta - mielenkiintoiseen luokitteluun, joka mielestäni selittää hyvin joitakin eri kansallisuuksiin liittyviä stereotypioita ja kulttuurisia yhteentörmäyksiä. Kun mietin eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten suhtautumista ajankäyttöön, miellän suomalaiset hyvin täsmällisiksi; arki pyörii tasatunnein vaihtuvien oppituntien, tietyllä kellonlyömällä kiinnimenevien kauppojen ja minuuttiaikataululla kulkevien bussien ympärillä. Toisaalta muistan, kuinka eräs ystäväni puhui ärsyyntyneeseen sävyyn eräästä jalkapallovuorosta. Ystäväni mukaan vuoron suomalaiset pelaajat tulevat suurin piirtein ajoissa, tai ainakin juoksujalkaa kentälle, jos ovat myöhässä. Hänen mukaansa ongelma on vuorolla käyvien latinalaisen Amerikan alueelta tulleiden pelaajien tyyli valua myöhässä kentän reunalle ja jutustella muille pitkät ajat kenkiä sitoessa, jolloin kallista peliaikaa valuu hukkaan. Ymmärrän ystäväni harmituksen siitä, jos peli lähtee käyntiin puoli tuntia myöhässä: Vuoro kestää 1,5 tuntia, jonka jälkeen seuraava porukka tahtoo päästä nopeasti aloittamaan oman vuoronsa. Ajatteleeko ystäväni, että muualta tulevat ovat jotenkin välinpitämättömiä? Vai voisiko hän ymmärtää, että latinalaisessa Amerikassa jalkapallovuoro voi tarkoittaa aivan jotakin muuta, kuin tiettyä etukäteen määriteltyä ja rajattua aikaa, jolloin pelataan?

Edellämainitulle yhteentörmäykselle voi löytyä selitys jaottelusta, jolla kuvataan ajankäyttöä eri kulttuureissa: Yksiulotteinen eli lineaarinen kulttuuri tarkoittaa etenkin länsimaille tyypillistä tapaa mitata, säästää ja tuhlata aikaa. Myöhästyminen koetaan loukkaavana ja välinpitämättömänä. Yksiuloitteiselle kulttuurille tyypillistä on hoitaa yksi asia kerrallaan, tehokkaasti (MOTY 2016). Kuulostaa varmaankin tutulta?

Jalkapallovuoron yhteydessä mainitut latinalaisamerikkalaiset kuuluvat Afrikan ja joidenkin eteläeurooppalaisten maiden ohella moniulotteisiin eli multiaktiivisiin kulttuureihin. Moniulotteisessa kulttuurissa tärkeää ovat ihmiset, yhteisö, tapahtumat ja todellisuus - ei aika. Suorituskeskeisyyden sijaan moniulotteisessa kulttuurissa arvostetaan tilanteita, joissa on "monta rautaa tulessa" eli pyritään tekemään montaa asiaa yhtä aikaa ja toisaalta yhden asian saattaminen loppuun voi kestää kokonaisen päivän (MOTY 2016). Jalkapallovuoron yhteentörmäys on nyt siis teoreettisesti perusteltu!

Suomalaisille tyypillisiä piirteitä löytyy myös kuuntelevista eli reaktiivisista kulttuureista. Suomen lisäksi Turkki, Japani ja Kiina mielletään tähän ryhmään, jonka tyypillisiä piirteitä ovat sisäänpäinkääntyneisyys, kuuntelemisen taito, harkitsevuus sekä vaikeus kieltäytyä. On myös tavallista, että vuorovaikutuksessa kuuntelevan kulttuurin edustaja ei pyri tuomaan itseään ja omia näkemyksiään liikaa esille, saati saattamaan toista osapuolta tuntemaan itseään huonommaksi (MOTY 2016).

Oman kansainvälisyyteni tähänastinen "huipentuma" tapahtui vuonna 2008 kun lähdin lukion 2. vuoden kesälomalla Ranskaan kielileirille. Se oli todellista "shokkihoitoa", koska en ollut koskaan ennen ollut ulkomailla. Leirillä ranskanopiskelijoita oli eri puolilta maailmaa: kaukaisimmat olivat Guatemalasta ja Venäjän Novosibirskistä. Leirillä opin päivässä, miten erilaisia ihmiset voivat olla ihan jo tavoiltaan: kun meille pään pudistaminen tarkoittaa kieltäytymistä, toisille se tarkoittaakin myöntymistä. Myös juomatavoissa ja etenkin siinä, miten kohtuudella sitä Ranskassa nautittiin esimerkiksi lasillinen lounaalla ja muilla aterioilla, hämmästytti minua ja herätti jopa kunnioitusta. Sanoisin todellikseksi interkultuurisuudeksi, kulttuurien väliseksi vuoropuheluksi, sitä, miten jaoimme toisillemme tietoa omista kulttuureistamme ja tavoistamme. Se lienee luonteva tapa keksiä puheenaiheita, kun paikalla on ihmisiä monista eri kulttuureista.

Ranskassa koin muutaman ruokakulttuurien yhteentörmäyksen, vaikka suurimmaksi osaksi tutustuminen ranskalaiseen ruokaan sujui hyvin. Yhteentörmäyksistä yksi oli se, kun herkullisen näköinen pihvi osoittautuikin sitkeäksi ja veriseksi, enkä vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten tuollaisesta pihvistä voi nauttia, vaikka puolikypsät pihvit ovat jo Suomessakin ihan yleinen juttu.Toisaalta ehkä stereotyyppisin ranskalainen ruokalaji etanat olivat todellinen elämys, sillä ne oli todella hyvin paistettu etanapannussa yrttivoissa. Viimeisenä päivänä Ranskassa halusin tehdä minut viimeiseksi viikoksi majoittaneelle perheelle jotain suomalaista. Valitsin karjalanpiirakat, vaikka aineksia saikin etsiä vaivan kanssa: ruisjauhoja löytyi jostakin pienestä erikoisliikkeestä ja riisinkin kanssa oli ongelmia, koska koko riisipuuro oli ranskalaisille tuntematon käsite. Onneksi löytyi riz rond eli pyöreää riisiä, jota Ranskassa käytetään erilaisiin jälkiruokiin. Ranskalaisperheellä oli todella hieno keittiö, mutta uunia ei tietenkään saanut lämmitettyä 300 asteeseen. 250 sai riittää. Piirakoiden tekoon kului todella paljon aikaa ja lopputulos oli tyrmistyttävä: ranskalaiset eivät yksinkertaisesti käsittäneet, miten ja missä kohdassa ateriaa piirakoita tulisi syödä. Heille oli täysin vierasta laittaa leivän tai tässä tapauksessa karjalanpiirakan päälle voita ja syödä sitä pääruoan rinnalla. Lisäksi minusta tuntui, etteivät he muutenkaan pitäneet karjalanpiirakan mausta, mutta olen iloinen, että tein niitä. Tuo on jäänyt mieleen hauskana muistona, koska silloi  todella tajusin, että ihmiset ovat erilaisia. Jos on tottunut tietynlaiseen tapaan toimia, syödä, puhua, ei sitä ole helppo muuttaa!

Minä (toinen vasemmalta) ja ystäviäni Ranskassa Vichyn kaupungissa.

Monikulttuurisuudesta tulee edelleenkin itselleni ensimmäisenä mieleen kuva, jossa on valko- ja tummaihoisia ihmisiä yhdessä. Olen kuitenkin omassa elämässänikin kokenut, että myös suomalaisten välillä on todella erilaisia kulttuureja, lähtien jo tavasta puhua. Vuosi Ranskan matkani jälkeen, kesänä, jolloin olin valmistunut ylioppilaaksi, menin kesätöihin Helsinkiin. Välillä tunsin itseni suorastaan muukalaiseksi, koska ihmiset tuijottivat minua kun puhuin puhelimessa omaa murrettani ja harhailin minun näkökulmastani isossa kaupungissa. Toisaalta luulen tehneeni myös vaikutuksen oman kulttuurini avulla: Olin puhelinmyyjänä, mutta erään toimistotyöntekijän kesäloman ajaksi minut haluttiin korottaa lomalaisen sijaikseksi toimistoon. Se tuntui hienolta, koska tuntipalkkakin nousi hieman. Edelleenkin minusta tuntuu, että onnistuin erottautumaan joukosta jollain pohjoiskarjaisella karismallani - ehkä rauhallisuudella, iloisuudella tai suoruudella. Silloin pohjoiskarjalaisuus ensimmäistä kertaa merkitsi minulle jotain ja tunsin todella olevani juuri pohjoiskarjalainen.

Lähteet:
Monikulttuurinen työyhteisö MOTY 2016. Ajan määrittely eri kulttuureissa. http://estudio.edupoli.fi/moty/index.asp?id=720&kat=Kulttuurienv%C3%A4linen+viestint%C3%A4&sid=&sub=&title=3266. 15.4.2016.